Osa 9 - Satumainen maa

Osa 9 on täällä! :-) Seuraavan perijän lapsille, joka selviää tässä osassa, ajattelin EHKÄ kyhätä äänestystä... Jos ääniä edes tulisi silloin... Mutta niin, tätä osaa oli hauska tehdä ja kirjoittaa. Toivottavasti nautitte ja hyvää lomaa niille, kellä se nyt on menossa!

Pian olikin jo kaksosten syntymäpäivien aika. Kumpikin kutsui yhden kaverinsa, ja Lucy päätyi oitis Tapioon. Nuoret tanssivat olohuoneen nurkassa hiljaisen popin tahdissa, ja Tapio uskaltautuikin kysymään Lucya seurusteluun.

Rosie sen sijaan oli kutsunut alien-tuttavansa, joka oli pukeutunut kauniiseen, siniseen mekkoon. "Hauska tavata taas", totesi alien kättelyiden lomassa.

Pian tulikin kakunpuhaltamisen aika. Lucy hymyili ympärillään oleville ihmisille - he olivat hänen perheensä, hänen ystävänsä ja hänen rakkaansa. Kävi miten kävi, hän saattoi aina uskoutua heille tunteistaan ja olotiloistaan.

Oikein kaunis Lucysta kasvoikin. Meikin kanssa otettiin rauhallisemmin, ja nainen huomasikin kasvojensa olevan kauniit ilman mustaa kajaalivuorta. Sinisestä ei hiuksissa luovuttu, mutta väri vaihdettiin rauhallisempaan. Naisen piirteiksi tulivat siis kapinallinen, ulkoilmasim, nero, eksentrinen ja ylitunteellinen.

Lucy tajusi, kuinka piittaamaton oli ollut kotiaan kohtaan teini-iässä, ja häpesi sitä nyt syvästi. Niinpä heti vieraiden lähdettyä tyttö tarttui vessaharjaan ja kuurasi ahkerasti.

Myöhemmin illalla Tiffany, jolta olivat kakunpuhaltamisen jälkeen jääneet töiden takia muut juhlat väliin, istui pöytään syömään vähän välipalaa. Nainen mietti, oliko hän tekemässä oikein? Molemmat lapset olivat jo aikuisia, ja hän raivasi tilaa niittivöiden ja nahkahousujen maailmassa.

Pestyään hampaat nainen kompuroi yläkertaan hädin tuskin pystyssä pysyen väsymyksen takia. Tätäkin ongelmaa voisi miettiä myöhemmin, paremmalla ajalla.

Seuraavana aamuna Lucy ja Tapio törmäsivät alakerrassa. "Hei kulta", Lucy tervehti. "Hei. Kuule, mietin, että pitäisiköhän meidän kertoa vanhemmillesi suhteestamme? Mietin että jos kerran rupean viettämään enemmän öitä täällä ennen muuttoa, se voisi olla tarpeen", Tapio sanoi.

"Kyllähän se käy", vastasi Lucy ennen kuin vetäisi miehen suudelmaan.

 Myöhemmin illalla ruokapöydässä Marko ja Tiffany olivat olevinaan niin salaperäisiä. "Meillä on asiaa. Olemme päättäneet perijän", Marko sanoi. "Niin, ja hän on Rosie. Onneksi olkoon", jatkoi Tiffany melkein mumisten.

"Voi, onneksi olkoon sisko!" Huudahti Lucy. "Meillä on muutenkin teille asiaa. Minä ja Lucy seurustelemme, ja olemme ostaneet talon, johon muutamme piakkoin", Tapio kertoi. Onnitteluja sateli, ja tunnelma oli hyvä.

Kun Rosie myöhemmin köllötteli pyjamassaan makuuhuoneessa, hän pohdiskeli. Tästä tulisi hänen ensimmäinen yönsä perijänä. Stailattu makuuhuone oli Rosien mieleen - hän rakasti valitsemiaan värejä. Kynttilät paloivat kauniisti, kuin tuikkivät tähdet.

Seuraavana päivänä oli valmistujaisjuhlat kaupungin talolla. Rosie kokeili viileää kevätsadetta käsillään - se virkisti. Se omalla tavallaan huuhtoi vanhat muistot pois ja antoi tilaa uusille. Oli valmistujaiset. Lucy muuttaisi Tapion kanssa omaan kotiinsa niiden jälkeen. Hän itse jäisi taloon, kokeilisi siipiään ravintola-alalla ja viettäisi rentoa elämää.

Lucy pyyhki kyyneleen silmäkulmastaan. Hän muuttaisi tosiaan Tapion kanssa pois, omaan kotiin. Se oli onnelinen asia. Hän voisi käydä kotona milloin vain. Mutta miksi hän sitten itki?

 Kun seremonia oli ohi, seisahtuivat Stewartit seisomaan sateiselle pihalle takseja odottamaan. Tapio kaivoi rasian esiin, kysyi normaalilla äänellä: "Lucy, tuletko vaimokseni?" Ja kyllähän Lucy tuli.

 
Kun myöhemmin illalla, arkivaatteet päällä näppäili Rosie numeron ja odotti jännittyneenä. Hän oli kutsunut alienkaverinsa ja tuon sukua heille kylään huomiseksi. He eivät olleet aivan varmoja, ehtisivätkö he, mutta kuulemma se oli todennäköistä.

Mustikka oli ruvennut nukkumaan Rosien vieressä. Nyt kun kissalla oli omat puoli sänkyä vapaan, se oli onnessaan. Eikä Rosietakaan herttaisen kissavanhuksen vierailut häirinneet.

Paistaessaan aamiaista oli Rosie hermostunut. Hänen piti kertoa aamiaisella vanhemmilleen, että oli kutsunut ystäviään illaksi. Tokihan he olivat nähneet hänet syntymäpäivillä, mutta... Noh. "Herkulliset sieniomeletit pehmittävät heidät varmasti", kuiski nainen itsekseen.

Aamiaiselle Tiffany istui murheellisena. Pian olisi hänen syntymäpäiväjuhlansa - hänen aikansa aikuisena loppuisi pian. Vanhemmat olivat kuolleet, joka harmitti Tiffany myös sen takia, ettei hän ikinä olluut päässyt sopuun heidän kanssaan, lapset olivat isoja ja mieskin oli jo vanhus. "Tuoksuupa herkulliselta!" Nainen kehaisi.

 
"Kokeilin uutta reseptiä. Tässä on aika reilusti sieniä, toivottavasti pidät. Muuten, ystäväni tulee tänään kylään, onhan se ihan OK?" "Tietysti kulta. Se sopii hyvin", myöntyi Tiffany hymyillen. 'Huhhuh, miksi mietin turhaan - eihän äiti tientenkään suuttuisi, jos ystävän kutsuisin kylään', mietti Rosie.

Rosie yritti pitää suhteet toiseenkin ystäväänsä, Pietariin hyvänä. Kun naisen ensimmäinen työpäivä koitti, hän pyysi Pietarin kylään. Mies oli valmistunut itse jonkin aikaa ennen Rosieta, ja tulikin mielellään antamaan vinkkejä työelämään sopeutumisessa. Mies itse työskenteli lastenhoitajana.

Kun kello tuli kaksitoista Rosie antoi miehelle lämpimän hyvästelyhalin, koska kimppakyyti tulisi kahden tunnin päästä ja hän haluaisi olla valmistautunut siistiksi. Tukka hyvin, silitetyt vaatteet ja suihkunraikas tuoksu.

*Kertojana toimii Rosie*

Kun ensimmäinen työpäiväni oli ohi, istuin keinuun pihalle. Kesäyö oli viilentenyt viiteentoista asteeseen, eli ihan sopivaksi, keittiössä oli ollut kuuma. Ilta oli mennyt hyvin, vaikka olinkin vain tarjoillut ja viipaloinut salaattia, olin varma että ura lähtisi nousuun.

Myöhemmin illalla juhli Tiffany syntymäpäiviään. Sade ropisi, mutta se ei haitannut. Hänestä oli hyvä siirtyä rauhassa uuteen ikäkauteen, ja hän juhli samalla taas uutta vuotta töissä musiikkialalla samalla.

Seuraavana päivänä istuin katsomassa jotain surkeaa elokuvaa, kunnes äiti istuutui viereeni. Hän hymyili, ja kysyi: "Haluaisitko lähteä ulkomaanmatkalle?" Tuijotin monttu auki Tiffanya.

"Työkaverini ostivat minulle syntymäpäivälahjaksi kaksi lippua Egyptiin. Haluaisin viettää aikaa kanssasi, olethan perijäkin ja oma rakas tyttäreni, enkä usko että Marko haluaa muutenkaan lähteä maalaustensa äärestä. Tuletko siis?" Kysymyksen kuultuani melkein pyörryin onnesta. Egyptiin!

Pyramidit seka kaukaiset vuoristokylät siinsivät edessäni. En voinut uskoa että olin siinä - ensimmäinen ulkomaanmatkani, tarunomainen Al-Simhara. Vaikka olin jännittänyt lentoa paljon, olihan se ensimmäinen lentoni, perillä tuntui ihanalta.

"No niin, eli nämä ovat telttamme, taulun mukaan ainakin..." Mumisi Tiffany. Katsoin ilmoitustaulua sekalaisin tuntein - edessäni olisi 4 päivää Egyptissä! "OK, eli tavataanko torilla illemmalla? Huhuu?" Äidin ääni herätti minut mietteistäni, ja nyökkäsin.

Kun olin ostellut, ja tuhlannut rahaa enemmän kuin laki sallii, päätin pulahtaa uimaan. En halunnut lähteä rannalle asti, joten suihkulähde näytti houkuttelevalta. Onneksi olin älynnyt pukea uimapuvun alle.

Uituani minua alkoi hiukoa, joten istahdin ravintolaan/kahvilaan ja halusin syödä jotain. Samassa kuulin äidin huutavan takaani, että odottaisi minua pöydässä ja käski tilata jotain hyvää ja lämmintä, ei mitään salaattia.

Tilausten valmistamisessa kesti hetki jos toinenkin, joten istuimme ulkopöytään niitä nauttimaan. Itse olin aiemmin ostanut kirjakaupasta reseptin, kebabin reseptin, joten tilasin sellaisen kokeeksi. "Tämä ruokahan on todella hyvää", kehaisi Tiffany.

Kun kömmin telttaani nukkumaan illalla, mietin miten hyvä ensimmäinen lomapäiväni oli ollutkaan. No, huomenna koittaisi uudet haasteet ja uudet seikkailut!

Koska majoituksen hintaan sisältyi ruokatarvikkeet, päätin kokata itselleni aamiaista. Otin hedelmiä koreista ja jotain hedelmäsalaattiin sopivaa mansikkakastiketta purnukan, ja kokkasin koko joukolle ison aterian.

Istuessaan syömään hedelmiä pöytään, katselin  taivaalle. Minua tosin mietitytti tehtäväni perijänä. Selviytyisinköhän? Kepeästi oli päästy Egyptiin ja saatu upea huone, mutta perijänä oleminen tuotti vastuuta. "Onnistunko minä... Onnistunko..." Mumisin siniselle taivaalle.

 
Äiti oli saanut töistä myös lahjakortin pieneen viinikauppaan, josta kävinkin sen lunastamassa. Humalaan itsensä juottamisessa ei ole mielestäni järkeä, mutta viinien maistelusta pidin. Kuuluihan se työhöni ravintolassakin. Niinpä korkkasin yhden pullon heti.

Menin nautiskelemaan sen samaan kahvilaan/ravintolaan, missä olin aiemmin ollut. Viini oli herkullista ja hyvää, ja sen kyytikaveriksi ottamani keksitkin kelpasivat minulle.

 
 Herkuttelun jälkeen päätin kokeilla käärmen lumoamista, se maksoi vain 5§/tunti. En minä siinä tuntia jaksanut istuskella, enkä edes käärmeen päätä saanut näkyviin, joka oli ehkä ihan hyvä - satuin kun niitä pelkäämään.

 
Illalla, kun luekelin kirjaa torin laitamilla, satuin miettimään missä Tiffany oli. Hän oli varmasti pitänyt koko päivän hauskaa.

 
Tiffanylla oli tosiaan ollut hauska päivä. Hän oli tutustunut paikallisiin ja näytellyt heille valokuvia minusta ja lapsenlapsistaan, kodistamme, Mustikasta, Markosta...

 
Viimeinen lomapäivä koitti aivan liian pian. Sen vietin tutkimalla luontoa. Menin joen rannalle, ja siellä olikin kaikkia arvoesineitä puoliksi maahan hautautuneina.

Kaivettuani esineet ylös minulle tuli tukala olo, päivästä oli tullut vielä aikaisempiakin kuumempi, joten pulahdin uimaan virvoittavaan Niiliin. Siellä mietin miten mahtava ja upea lomanikin oli ollut, eikä arkeen palaaminen edes harmittanut.

Illalla, tunti ennen lentokentälle lähtöä menin syömään viimeisen ateriani Egyptissä. Tilasin herkullisen mansikkapiirakan, puin ylleni hienon mekon ja nautiskelin. Täydellistä.