Osa 4 - Kaksoset

Paljon kasvua sisältää tämä osa. Haluisin pysytellä noin 10 osaa per sukupolvi määrässä, koska niin ehtisin kertoa mitä tapahtuu, eikä vain yhdessä osassa kasva joku taaperosta aikuiseksi yms. Kommentit on lähellä sydäntä - en pure (kovaa ainakaan)! Ja lupaan sekä vannon, seuraavaan sukupolveen saatte perijä-äänestyksen. Minä päätin perijän jo heti kun lapset syntyivät tähään sukupolveen. :D Tässä osassa kertojana toimii yleinen.

Marko jaksoi aina hoitaa Seania, riippumatta omista tarpeistaan. Hän halusi myös helpottaa Tiffanyn oloa - hän kun oli ollut naiselle niin ilkeä viime päivinä. Ei sellainen romanttinen aviomies, jonka Tiffany ansaitsi.

"Isin pikku kulta. Kyllähän se sisarus olisi mukavakin..."

Marko maalasi paljon. Hän kehittyi vieläkin paremmaksi. "Huomenta kulta, heräsitkö jo?"

"Mmh kyllähän juu siis heräsin. Laitan aamiaista. Ja minulla on tärkeää kerrottavaa." Tiffany tiesi, että raskaudesta oli kerrottava. Ei sitä voinut säästää siihen asti, että hän olisi synnytyssalissa! 

Aamiaisen laittaminen kun vain oli niin vaikeaa. Normaalisti Tiffany oli tarkka ja keskittynyt keittiössä, mutta nyt kananmuna tippui ja maitoa roiskui kädelle.

Kun letut olivat pannulla, Tiffany suunnitteli kaikkea mitä hän voisi sanoa, jos tilanne menisi tiukaksi. 

 "Ööm Marko. Olen raskaana. En aio peitellä sitä. En ymmärrä miksi et haluaisi lisää lapsia. Asialle vain ei voi mitään ja jos haluat jättää minut niin jätä. Aborttia en tee", puhui Tiffany pötköön aterian loputtua.

"Mahtavaa! Tiffany, anteeksi. Viime päivinä vain on ollut huolia. Kun minäkin olen jo niin vanha. Pelkään ettet halua olla kanssani."

"Ei se mitään. Huonoja päiviä sattuu kaikille ja minä en ikinä jätä sinua. Lupaan sen", sanoi Tiffany onnellisena. Hän rakasti Markoa ja mies rakasti häntä. Se riitti.

Marko lupasi hoitaa tiskit, raskaana olevaa naista kun ei saisi rasittaa, ettei vauvalle vain kävisi mitään. "Ja tiskaaminenhan on toosi vaarallista", Tiffany mumisi Markon perään.

Tiffany sai enemmän aikaa itselleen, ja hän viettikin sen kitaransa kanssa. Sisään ei edelleenkän mahtunut soittamaan, mutta kauniissa pakkasessakaan ei ollut hirveää.

Marko oli oikeasti hyvin isällinen - rooli oli vain ollut kadoksissa. "Isin pikku pupu, mitäs oot tehnyt tänään? Ahaa, aa..."

"Se ymmärsi!" Marko oli innoissaan, kun vauva erään kerran sattui potkaisemaan lepertelyhetken aikana, eikä Tiffany voinut kuin nauraa miehensä touhuille.

Pian olikin aika juhlia Seanin synttäreitä - poika kun kasvaisi taaperoksi - hänessä oli siis vain entistä enemmän vahtimista! 

Ensimmäiset synttärit omalle lapselle olivat tietysti suuri asia. Juhlia ei kuitenkaan viitsitty pitää, säästettiin kuluissakin. Kakku tosin oli hankittu, mutta se oli leipomosta.

 Sean peri paljon piirteitä isältään.

Marko ja Tiffany osoittivat rakkauttaan synttärien jälkeen. "Minä rakastan sinua nyt ja aina", Marko sanoi. "Ja minä sinua, Marko", jatkoi Tiffany.

Hieman myöhemmin Tiffany laittoi Seanin kehtoon.

 

 

Sitten nainen keskittyi pohtimaan elämäänsä ja ajatteli juoda kupin kahvia, kunnes vilkaisi ulos ikkunasta ja näki jotain kummallista.

Saatuaan takin niskaan Tiffany meni kahlaamaan hankeen. "Milloinkohan tämä ikuinen lumipyry lakkaa", hän mietti itsekseen.

Päästyään takapihalle nainen käänsi katseensa ylös uskomatta silmiään.

Taivaalla näkyi kummallisia valoja, kuin revontulia liian matalalla.

Samassa jokin kummallinen alus ilmestyi.

Tiffany juoksi, ainakin yritti sitä, mutta kummallinen alus oli nopeampi. 

Tunnin kuluttua nainen seisoi pihalla muistamatta mitään, koska alienit olivat pyyhkineet muistin. "Mitäköhän täällä teen? Parasta mennä sisälle ennen kuin jäädyn", nainen pohdiskeli. Että se raskaus aiheuttikin jotain kummallisia yökävelyjä!

"Kutikutikuti! Mitäs tähän sanotaan? Hä? Hä? Kutikutikuti!" Marko vietti yhä enemmän ja enemmän aikaa Seanin kanssa. Jokainen sekunti oli arvokas - Sean olisi taapero vain kerran!

Tiffany oli erityisen uupunut tästä raskaudesta. Hän ei jaksanut viettää Seanin kanssa aikaa, joten vastuu jäi Markolle, mutta ei se miestä haitannut.

Parhaimpina päivinä nainen jaksoi opettaa Seania puhumaan. Poika ymmärsikin sen nopeasti ja ensimmäinen sana oli isä. Kirpaisihan se, okei, mutta silti - Sean ja Marko viettivät paljon aikaa yhdessä.

Kun synnytys sitten yöllä käynnistyi, Tiffany suorastaan huusi kivusta. "AAAUUU Markooooooo!"

Koska lapsenvahteja ei ollut tavoitettavissa tähän aikaan yöstä, joutui Marko huulta purren jäämään kotiin.

Tiffany hyppäsi auton rattiin ja ohjasi varmoin ottein. Hän tiesi, ettei ojaan ajaminen auttaisi tilannetta - se taitaisi pahentaa sitä - mutta synnytys oli hyvin kivulias ja keskittyminen vaikeaa. Ikään kuin maailma räjähtäisi koko ajan, kun kipu vain voimistui.

Noin vuorokauden kuluttua Tiffany palasi kotiin kantokopan kanssa, jossa uinui kaksi pikkuista. Hän oli tullut taksilla, mutta auto oli sairaalan toimesta ajettu kotiin.

Uudistettuun lastenhuoneeseen pääsivät heti Lucy (ulkoilmasim, nero) ...

... ja Rosie (taiteellinen, kömpelys).

Tiffany oli omissa maailmoissaan. Tietysti remontti, uusi tyyli ja Lucy ja Rosie jaksoivat piristää, mutta silti. Kaikki vain oli niin rankkaa.

Siksi joskus oli ihan hyvä ottaa pikku päiväunet, ja jatkaa uudella voimalla.

Marko hoitikin lapsia vaimonsa levätessä. "Isin pikku muru", mies leperteli. Hän ei halunnut valita suosikkiaan, mutta jotenkin Lucy oli enemmän miehen mieleen.

Soittopeli oli Seanin synttärilahja ja tuli tarpeeseen - vanhimmaisena hän joutui olemaan paljon yksin kaksosten kaivatessa huomiota. 

Kyllä Tiffanykin lopulta jaksoi taas hoitaa Seania, ja tietysti perheen uusia tulokkaita Rosieta ja Lucya. Ehkä se oli vain pienoinen synnytyksen jälkeinen masennus.

Marko, joka taas oli Tiffanyn torkkuessa ollut koko ajan vaipan vaihdoissa ja syöttämässä oli erittäin piristynyt lepohetkistä.

Rahaa tarvittiin, remonttikin oli syönyt rahavaroja, joten Marko vietti vapaahetkiään myös maalaustelineen kaikissa. Ideat pursuilivat ja rönsyilivät toistensa päällä ja Markon työt olivat hyvin haluttuja.

Kun Tiffany eräänä aamuna meni hoitamaan lapsia, hän huomasi että yön sateiden aikana lumet olivat sulaneet. Se oli ollut jo viimepäivinä aikamoista sohjoa, mutta nyt kaikki lähti lopullisesti.

Kevään tultua tuli myös ulosottomies. Laskut olisi kannattanut muistaa. Onneksi Stewarteiden laskut eivät olleet suuria, eikä paljon menetetty. Tosin heti auton lähdettyä Marko kipaisi pihalle ja maksoi laskut, joiden eräpäivä oli vasta hamassa tulevaisuudessa.

Markosta oli tullut jo niin hyvä, että hän osasi maalata erinomaisia muotokuvia. Teosten hinta oli yleensä viidensadan kieppeillä.

Bändi pääsi jo kolmatta kertaa esiintymään baariin. Twinbrookissa oli kaksi baaria, molemmissa mahdollisuus keikkailla, mutta toinen ei ollut vielä tärpännyt.

Kun Marko ja Tiffany tulivat kotiin, olikin jo triplasynttäreiden aika. Sean kasvoi lapseksi, ja hänen uusi piirteensä (en saanut valita) on seikkailunhaluinen. (Sean > Seikkailunhaluinen, kuumuuden ystävä, eksentrinen)

Kaksosetkin kasvoivat. He perivät paljon piirteitä äidiltään, eivätkä näyttäneet paljon Markolta. Rosiesta tuli hyvin suloinen, mutta niin tuli Lucystakin. (Rosie kuvassa)

Sean toimi kypsästi - hän ei pahastunut, vaikka jakoi huoneen sisatensa kanssa. Sen sijaan hän iloitsi syntymäpäivälahjaksi saamastaan nallesta, jonka kanssa voisi leikkiä vielä monet hetket.

Ja kun Sean kömpi illalla sänkyyn, hän mietti että ihan kivahan se oli jakaa huone sisarusten kanssa - eipä ainakaan tarvitsisi pelätä märköjä, kun samassa huoneessa nukkui joku muukin.

Osa 3 - Punaisia ruusuja

 Ja juu, laitan nyt tuon Tiffanyn luonteenpiirteet tähän. Ja tää on vika osa kyseisen naisen näkökulmasta. Aijon tehdä osaan osiin sellasen "Tiffany kertoo" "Marko kertoo" yms systeemin, mutta joissain osissa kertojana on ulkopuolinen persoona. Ja sanotaan nyt vielä, että arvon osan luonteenpiirteistä. Useimmiten kaikki (joskus saatan valita jonkun tarinan kerronnan tai oman mieltymykseni takia).

FIFFANY > Toivoton romantikko, flirttailija, ystävällinen, h-tajunen ja bilehile. :-)

... Marko. Kun valitsin Markon, tiesin tekeväni oikein. Me ruvettiin deittailemaan enemmän. Ensimmäisillä virallisilla treffeillä mentiin leffaan.

 Miten kukaan voi olla noin romanttinen? No, Marko oli. Mies toi kukkia, punaisia ruusuja.



Elokuvan jälkeen Marko laittoi kätensä olkapäälle, ja sähköistyin heti. "Voitaisko me tavallaan seurustella?"





















Ja voitaishan me.

                                                       11 KK MYÖHEMMIN























Kurpitsapiirakka maistui täydelliselle. Se ilta oli täydellinen. Ilta, jolloin Marko kosi minua. Puin hienot vaatteet ja juhlamekon, menimme lempiravintolaani ja söin ihanaa ruokaa.





















"Kulta, nousisitko öhm seisomaan?" Kysymys aiheutti hämmennystä. Olimme syöneet. Mitä Marko aikoi tehdä? Ja sitten se tapahtui. Hän polvistui ja kosi. Piste. Vastasin kyllä, ja lähdimme meille.





















Heti kosinnan jälkeen remontoimme talon, ja Marko muutti meille. Rakennutimme pienen talon jossa elelimme onnellisina. Haaveilin lemmikistä, mutta tiesin, että sitten kun taloon hankittaisiin vielä lisää tilaa, voisimme hankkia sellaisen.





















"Mitäs tänään syötäisiin?" Käännyin, ja näin virnistelevän Markon, ja juoksin vastaan.





















Se oli tervehdyksemme - pari pusua. Rakastuin näihin aamuihin, rakastuin vakiintuneeseen tyyliin, rakastuin taloomme. Rakastuin niin paljon, etten edes yrittänyt selvittää vanhempieni numeroa.





















"Noh, oletkos löytänyt mitään kiinnostavaa", kysäisin viattomasti Markolta aamiaispöydässä. Hän etsi töitä, muttei vain tiennyt alaa jolle suunnata. "Ööm, en vielä", mies mutisi ja vaihtui puheenaihetta. Taas.





















Soittaminen jaksoi piristää minua aina. Soitin ennen töiden alkua aina, poikkeuksetta. Joskus Markon kanssa, joskus bändin kanssa, joskus yksin.



Markokin soitteli paljon. Ehkä hänestä tulisi rumpali? Mutta äh, sekään ei olisi sellainen vakiintunut työ.

Yhtenä aamuna istuin myrtsinä ruokapöydän äärellä. Samassa Marko tuli ja hymyili. "Hei, kaikki hyvin. Eikö muuten tää lumi ole mahtavaa?"

"Juujuu onhan se. Mutta... mitä sä sanoisit, jos kertoisin olevani raskaana? Kun mä oon", myönsin. Olin miettinyt sitä jo pitkän aikaa, oksenteluni takia. Ja testikin näytti positiivista.

"Kulta, sehän on mahtavaa! Oikeesti me saadaan pikkunen", Marko iloitsi ja melken työnsi sormensa enkelikakkuun, jota oli ostettu.

Sitten katsoin kun Marko söi. Mietin, pitikö se uutisesta oikeesti vai ei.

Ilmeisesti piti. Tosin juuri, kun ooltiin päästy parhaaseen kohtaan, Marko totesi: "Mennään pihalle, siellä on hauskaa!"

Aloitimme rakentammalla iglua. Se oli hauskaa hommaa - iglusta tuli iso ja hieno!

En ollut ikinä ennen tehnyt lumiukkoa, mutta hei - kerta se on ensimmäinenkin!

Markosta taas oli hauskempaa tehdä lumienkeleitä.

Selkäkivut iskivät yllättäen, joten totesin meneväni sisälle. Marko ilmoitti menevänsä kauppaan.

Menin soittamaan kitaraa - urani ei saisi viilettää laskuun raskauden takia!

Raskauden myötä aloin nukkua vielä enemmän. Minulla jäi aikaa vaikka mihin. Ainoa harmi oli, että lomalla sain, kuten tapana oli, puolta pienempää palkkaa. En kuitenkaan halunnut painostaa Markoa töihin, jos hän ei halunnut.

Kun olin saanut itsen puettua ja kun olin lyllertänyt itseni keittiöön ja kaivanut vohveleita kaapista, kuulin ulko-oven paukahduksen.

"Hei kulta! Olin tekisteröitymässä maalariksi kaupungintalolla. Huomenia", Marko totesi. Hetkinen. Maalari? "Osaatko maalata?" "Osaan osaan, älä epäile", Marko naurahti.

Niin hankittiin maalausteline. Olin katkera, okei. Koko "makuuhuoneen" järjestystä piti muuttaa ja olin säästänyt rahaa lapsen huoneeseen.

Valot sentään jaksoivat piristää. Olin löytänyt ne halvalla ruokakaupassa käydessäni, ja ne piristivät kivasti.

Olin nykyään paljon ulkona soittamassa, koska talossa ei ollut tilaa kitaransoittoon.

Vessallamme tuntui olevan ongelma. Pyttyä hinkatessani päässäni oli jotain noinkin korkealentoista. Se meni koko ajan sotkuun ja rikki.

Pestessäni käsiä sotkun jäljiltä, päädyin korjaamaan hanaa. Tyypillistä.

"Kulta, tee jotain vessalle. Taio se paremmaksi", heitin tullessani ulos kylpyhuoneesta. Mahani oli jo valtava, ja mietinkin että milloinhan synnytys käynnistyi.

Marko maalasi. Maalasi paljon. Hän oli hyvä, parempi kuin odotukseni. Tästäkin taulusta saimme 60 simoleonia.

Pian synnytykseni alkoi. Päätin kotisynnyttää, koska Marko nukkui, enkä päässyt kylpyhuoneesta ulos. (= jouduin kotisynnyttämään)

Ja supersuloinen Sean Stewart syntyikin. Ensimmäinen lapseni. (Sean > Kuumuuden ystävä, eksentrinen)

Pari päivää synnytyksen jälkeen heräisn tuiki tavalliseen aamuun. Paitsii että minulla oli lapsi! Ai, öh, jankkaanko tätä? En tiennytkään.

Aluksi ruokin tietysti Seanin, vaikka olin senkin tehnyt monesti yön aikana. Lapset vain veivät kaiken huomioni.

Kun hain aamupalan jälkeen postin, huomasin siellä oudon nuken jossa ei ollut keneltä lappua. Tekstaten oli vain kirjotettu "onnea", ei muuta.

Sean kuitenkin piti nukesta paljon.

Me saatiin taas siihen samaan paikkaan keikka. Seanille tilattiin lapsenvahti ja me soitettiin, tietysti myös Timoteuksen ja Gisellen kanssa.

Olin opetellu temppuja, ja olin oikeestaan paras meistä. Moni kehui kun keikka oli ohi.

Se keikka oli hauska.

Keikan jälkeen laitoin pastaa. Juttelimme niitä näitä. "Mitä sanoisit jos olisin taas raskaana?" Markon silmät pyörähtivät. "Eh, en tiedä oikein tiedä. Sean riittää. En todellakaan haluaisi enää lapsia", Marko selitti. Huh, onneksi en ollut raskaana.

Seuraavana aamuna heräsin innoissani. Minulla oli vapaapäivä, lähtisin talviriehaan! Marko hoitaisi Seanin ja maalaisi.

 Pukeudin ja lähdin Markon vielä tuhistessa. "Kyllä se pärjää", hoin itsekseni.

Luminen tie oli niin kaunis. Hiutaleet tuiskusivat tasaiseen tahtiin ja radiosta tuli talvilauluja.

Ensimmäiseksi ryntäsin jäälle. En ollut kovin taitava, mutten kaatuillutkaan tämän tästä.

Luisteltua tunnin tunsin pakottavaa pahoinvointia ja juoksin vessaan oksentamaan. Sehän johtui vain siitä, että aamiaisesta oli jo kauan ja minulla nälkä?

"Ööm..." Nyt, siinä kojuulla ruokaa ostaessa jännitti. Nainen vaan näytti niin ilkeältä.

Ja ilkeä hän olikin. Tiuski ja mumisi ystävällisiin kysymyksiin.

Sain kuitenkin ranskalaiset ostettua ja istuin pöydän ääreen herkuttelemaan. Sen jälkeen lähdin kotiin.

"Sean, olisiko sinusta muka niin kamalaa jos tulisi pikkusisarus? Olisiko?" Lässytin Seanille iloisesti. Hän vain oli niin suloinen. Heti kotiin päästyäni piti tietysti tarkistaa pojan tila.

Hellittelyhetki kuitenkin päättyi lyhyeen, kun ryntäsin oksentamaan vessaan. 

Hampaita harjatessani aloin jo epäillä raskautta. Mitä Marko sanoisi?

Hän vietti Seanin kanssa paljon aikaa. Miksi toinen lapsi olisi niin kamala?

Parin päivän päästä epäilykseni saivat pohjan. Olin raskaana. Ainoa mihin kykenin siinä pimeässä istuessani miettimään, oli jättäisikö Marko minut nyt? Vai mitä kävisi?