James vietti yksikseen paljon aikaa. Hän aloitti kuvaamaan lyhytelokuvaa nimeltä "James the Superman", ja kutsui perheenjäsenet katselemaan sitä televiosta. Poika tunti olonsa hieman yksinäiseksi kotona - kaikki paapoivat taaperoita.
James karkasi usein harrastehuoneeseen koulujuttuja tekemään ja vain oleskelemaan. Läksyjen teko ei ollut hauskimmasta päästä, mutta ei shakkikaan kiinnostanut. James kinusi huoneesta omaansa, sitten ei tarvitsisi heräillä huutoon keskellä yötä, mutta idea ei saanut kannatusta.
Sophie oppi nopeasti monenmoisia taitoja, kuten pottailua ja puhumista. Tyttö myös leikki mielellään yksin, ja oli usein hyvällä päällä.
Emma sen sijaan ei kestänyt sekuntiakaan ilman seuraa, ja huusi kuin palosireeni istuessaan minuutin yksin lattialla. Hän ei todellakaan ollut helppo lapsi.
Kesän viimeiset päivät olivat käsillä ja samoin hunajankeruu. Mehiläiset eivät olleet saaneet huomiota lasten pitäessä kiireisinä, ja ne pistivätkin mielellään hoitajiaan.
Sophie oli opetellut kävelemään, ja tytössä riitti vahtimista. Kovaa vauhtia vipellettiin suuntaan tai toiseen, ja kerran kun koko taloa haravoitiin panikoiden pikkuisen katoamisesta, naurava tyttö löytyi lelulaatikosta.
James vietti siskojensa kanssa paljon aikaa ja helpotti vanhempiensa työtaakkaa. Pikkusisarten mielestä isoveli oli ihana, ja tuon kanssa kelpasi leikkiä monet kurkistusleikit.
Sophie kasvoi lapseksi ilman sen kummempia juhlia, ja Irwin puhuttelikin tytärtään kertoen vampyyreista, merkistä kaulassa ja verenhimosta. Sophie ryystikin purkkiveren (mansikanmakuisena) heti iltapalaksi voileivän kylkeen.
James sai uusia leluja kiitokseksi lasten vahtimisesta, ja poika viihtyikin enemmän alakerrassa. Kyllähän vanhemmat häntä huomioivat, olipahan hän ollut höpsö!
James oli myös mairealla päällä siksi, että nyt hänellä oli sänky. Okei, hän joutui jakamaan sen Sophien kanssa, mutta mitä siitä? Pieni vaivahan se oli kovaan lattiaan verrattuna.
Kello 5.34 Sophie heräsi. Hän kurtisteli kulmiaan, etsien melun lähdettä - puhelimen herätyskello se ei ainakaan ollut. Eihän se ollut edes päällä - oli sunnuntai!
No niinpä, Emma se parkui täyttä kurkkua. Käytävältä kiirivät askeleet, mutta Sophie tiesi jo ettei enää saisi unta ja lampsi raskaasti huokaisten suihkuun.
Rosie oli pahoillaan lasten puolesta ja kokkasi herkullisia marjapannareita aamiaiseksi, toivoen että ne helpottaisivat väsymystä.
Sophie oli löytänyt kutsumuksensa, ja ne olivat tieteet. Todellakaan mikään pissistely mallimaailmassa ei käynyt, hänen piti olla sivistynyt ja fiksu nainen!
Irwin edistyi töissä ja saikin ylennyksiä aika useinkin. Hän oli rikosetsivänä, ja penkoikin usein epäiltyjen roskiksia ja kuljeskeli ympäri todisteita etsimässä.
Välillä hän kirjoitti asiasta pitkiä ja selkeitä raportteja yömyöhään asti veren ja kahvin voimalla.
Välillä keskellä yötäkin mies sai hälytyksen poliisiasemalta uudesta todistusaineistosta, joka piti tutkia pikimmiten. Poliisin työ oli rankkaa, mutta palkitsevaa ja Irwin piti siitä.
Emma vietti viimeisen taaperopäivänsä leikin lomassa, ja ilmassa oli pientä odotusta juhlien suhteen.
Rosie meni heti tervehtimään vieraita, aloittaen Jamesin ystävästä. Nainen yllättyi hieman, että tyttö oli jo teini, mutta kasvaisihan Jameskin pian.
Samassa ovesta pelmahti sisään Rosien rakas sisko, kantaen soijanyyttejä mukanaan. "Hani, ah, emme ole nähneet pitkään aikaan!"
Kaksoistytöt tanssivat pitkään ja railakkaasti, ja vaihtoivat tyytyväisinä kuulumisia.
Pian Rosie kantoi kikattelevan Emman alakertaan puhaltamaan kakkua.
Vieraat (ja perhekin) puhaltelivat torviin ja heiluttelivat viirejä, sekä huutelivat 'onnea'.
Emma tunsi kummaa pistelyä kehossaan, ja huomasi pian olevansa jo lapsi.
Emma.
Ajatus huomisesta koulupäivästä pisteli mahassa, kun Emma ahtoi mahaansa suurta palaa kakkua. Varmasti kaikki menisi hyvin.
Aamulla jännitys ja unettomuus kostautui väsymyksenä (miten kello oli yht'äkkiä jo seitsemän?)
Tiffany päätti mennä puistoon nautiskelemaan hienosta talvipäivästä. Vaikka nainen ei ollut luistellut aikoihin, vanhat temput olivat vielä tallella.
Luistelun jälkeen lämmin mustikkapiiras meni nassuun kuin vettä vain.
Lapset tekivät läksyissä mielellään yhteistyötä, silloin kun pystyi auttamaan sitä joka ei osannut matikkaa tai maantietoa, ja sai itse äidinkielessä apua.
Seuraavana aamuna Tiffany pyysi Rosien juttelemaan hänen kanssaan, kahden kesken. Hämmästynyt Rosie meni istumaan lumiselle penkille, ja Tiffany aloitti. "Olen tuota, öh, miettinyt kenestä tulee perijä. Ehkäpä sinunkin olisi aika päättää..."
"Niin, perijä..." Rosie painoi käden sydämelleen muistellessaan kuinka hänestä tehtiin perijä. "Hei hetkonen, EI! He ovat vasta lapsia... Okei, no, James on teini mutta silti."
Tiffany katseli kaukaisuuteen pelokas ilme silmissään. Rosie selitti ummet ja lammet perijävalinna ajasta, mutta Tiffany pysyi hiljaa. "Hei, miksi vaikenit?"
"Minun pitää sanoa muutakin. Ja tämä asia on paljon, paljon tärkeämpi."
Raskaan keskustelun jälkeen Tiffany meni hellimään ja hoivaamaan kissoja. Istahdettuaan hetkeksi alas uusi kisuli hyppäsi heti syliin. "No hei, kulta", lässytteli Tiffany. Vakavat aiheet olivat nyt kaukana poissa. Mutta kuinka kauaksi?
James oli kasvanut teiniksi ja perikin komean ulkonäön. Hän oli suosittu, sai koulussa mainetta ja kavereita kuin vettä vain.
Seuraavana aamuna James sai puhelun. "Aha, öh, ymmärrän. Kyllä. Jaa, sivu 213..." James mutisi hiljaa, mutta Sophie heräsi silti. "Mitämitämitä?" "Rehtori vain ilmoitti, että koulubussit eivät kulje joten koulu on suljettu. Mutta saamme silti läksyt."
Sophie otti tiedosta ilon irti ja rakensi hienon iglun. Suloinen kulkukoira tuli seuraamaan tytön touhuja. "Vooi, olet ihanan lutu, olisipa meillä koira", tyttö totesi ja kirosi kissapaljoutta.
Emma sen sijaan paapoi kissoja ja helli niitä niin paljon kuin ehti. Ihastuttavat kissat olivat paljon parempia kuin koirat, Emman mielestä siis.
Muu perhe päätti lähteä talviriehaan, ja James meni heti lumilautailemaan. Vaikka se oli pojan ensimmäinen kerta, tuo oppi temput nopeasti ja olikin pian aika hyvä.
Tiffany ei hylännyt rakasta harrastustaan, luistelua, vaan meni pyöräyttelemään piruetteja jäälle.
Emmakin meni myöhemmin talviriehaan, ja päätyi hankkimaan kauniin kasvomaalauksen ja rakentamaan lumiukon...
... josta tulikin hieman karmiva.
Rosie ja Irwin sen sijaan tepastelivat reippaasti kohti paikkaa, jossa leikkiä lumisotaa.
Rosie nauroi vatsansa kipeäksi ja hänellä oli hauskinta pitkiin aikoihin.
Vaikka päivä oli pilvinen, Irwin alkoi tunnin jälkeen jo kärytä. Mies ottikin suosiolla taksin kotiin, muun seurueen seuratessa perässä.
Kotiin päästyään Tiffany sävelsi uuden laulun. Se oli hieman masentunut (olihan se mollissa) ja nainen antoi sille nimeksi 'Loppu lähestyy'.
Tiffany menikin aikaisin nukkumaan, mietiskellen kaikenlaista.
Mansikka oli elellyt aikuisena jo pitkään, ja alkoikin tuntea kummaa pistelyä kehossaan.
Kissasta tuli kuitenkin vain kunnioitettava vanhus.
Seuraavana aamuna Tiffany tunsi leijuvansa pari senttiä lattian yläpuolella. Kultahileitä alkoi lennellä ja nainen tunsi heti mitä tapahtui.
Tiffany välkehti harmaata ja ja ihonväriä, elävää ja kuollutta. Lopulta hän jäi harmaaksi.
Koko perhe katsoi surunäytelmää, ja Sophie kuiskasi: "Mu-mu-mummi?"
Kissat maukuivat minkä pystyivät.
Tiffany kuiskasi: "Älkää pelätkö. Nähdään sitten joskus... Hyvästi."
Vainajien valtia tuli, ja katsoi mummoa päästä varpaisiin.
"Hei, olen Tiffany", esittäytyi nainen kohteliaasti ja kätteli hämmentynyttä Viikatemiestä. Ei avunhuutoja, ei anelua... "Marko..." Supisi Tiffany.
Samassa nainen oli poissa, ja vain uurna jäljellä.
James oli jo koulubussissa tapahtuman sattuessa, mutta kuljettaja käänsi bussin ja vei pojan kotiin.
Kaikki itkivät koko ajan, erityisesti Emma. Mummi oli ollut kaikille rakas.
Samaan aikaan ravintolan edessä seisoi kaksi kätyriä. "Eikö hän tule tänään töihin?" Ärisi naispuolinen. "Voi olla että ei... Lähdetään ja kerrotaan pomolle..."
"Kyllä me vielä ne nappaamme."
___________________________________________________________________________________
Rakastan niin lemmikkejä, simskissat <33
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentointi on enemmän kuin tervetullutta. Kiitos jo etukäteen :)