Kun olin tosiaan remontuinut säästämilläni rahoilla, kehtasin kutsua bändin treeneihin. Saimme varattua jopa eräälle maanantai-illalle keikan.
Kun aamuisin kuljin töihn autolla, joka oli sininen ja ihan menevä, tuntin itseni muuttuneeksi. Taas. Olin noussut ylemmäs - ei rämiseviä romuja!
Sunnuntai oli vapaapäiväni, joten bänditreenien jälkeen kaivoin pinkkiä paperia esiin ja rupesin kirjoittamaan. Nettituttuni ja minä olimme puhuneet puhelimessa, mutta nyt tuntui että oli rohkeamman teon aika. Se tuotti tulosta - mies soitti ja kysyi voisiko tulla kylään.
Paniikki iski ja kovaa iskikin, kaiken täytyi olla täydellistä. Petasin pedin, pyyhin pölyt ja juuri kun olin aloittelemassa lakaisua, kuului koputus.
Marko ja minä tulimme juttuun. Hän oli mukava, ja kuulemma soitti itsekin. Pyysin hänet bändiin, joka olisi nyt neljän jäsenen myötä täynnä.
Kokkasin jopa salaattia. Pahoittelin, ettei minulla ollut parempaa, mutta se ei kuulemma haitannut. Juttelimme niitä näitä.
Illan päätteeksi sanoimme heipat ja minä painuin pehkuihin. Tietämättä tulevasta jännityksestä...
"Apua! Poliisi, varas on talossani", kiljuin. Myöhemmin kaduin sitä - nyrkkitappelu olisi ollut paras. Kesken makoisten yön unieni aikana kuitenkin voro tuli taloon...
Naispoliisi selvitti jutun ja pahoitteli asiaa. Kuulemma mitään ei olisi tehtävissä, joten jouduin ostamaan uuden vessanpöntön.
Keikka tuntui tulevan yhdessä hujauksessa. Se oli suoalueella, pienessä baarissa. Right Plan saisi kuitenkin kokeilla siipiään siellä. Olimme vihdoin keksineet bändille nimen.
Eikä baari niin paha ollut - tiilethän vain olivat likaisia, mitä pahaa siinä muka on?
Sisään päästyäni istuin pöytään ja tilasin parilla simoleonilla halvan hökötyksen.
Baarimestarin ryhdyttyä töihin kysäisin, oliko täällä vilkasta tähän aikaan. Kuulemma ei, mutta uusi bändi veti ihmisiä. Hymyilin salaa ja vilkuilin ympärilleni. Paikka oli pieni, mutta viihtyisä.
Juoman juotuani menin virittelemään kitaraani, ja mietin, missä kaikki muut olivat. Keikan täytyi onnistua. Pöydissä oli jo väkeä, ainakin 5 simiä oli tullut.
Lopulta kaikki saapuivat ja aloimme soittaa. Marko oli rummuissa taitava, vaikkei kanssamme ollut ennen soittanutkaan. Keikka meni hyvin ja saimme raikuvat aploodit.
Bändillemme avautuisi vielä suuria ovia.
Kun olin taas pari päivää pakertanut ahkeraan tahtiini, oli vapaapäivän aika. Puhelin käteen ja soitto Markolle. Pyysin miestä syysriehaan, johon tuo suostui.
Tapasimme herkkukojun luona. Syksy oli hiipinyt varhain Twinbrookkiin, enkä ollut kovin mielissäni siitä.
Tällä kertaa vuorossa oli piirakkaa. Marko voitti kisan, enkä minä edes pystynyt syömään omaa annostani loppuun.
"Hienosti tehty", sanoin ja onnittelin Markoa lämpimällä halauksella kisan jälkeen.
Tuijottelimme toisiamme, piirakkaisia naamojamme ja hymyilimme molemmat.
Loukkaannuin hieman, ja halusin tehdä jotain missä ei tarvittaisi puhetta. Siksi ehdotinkin omenansyönti kisaa.
Seuraava aamu oli sateinen, jonka huomasin jo postia hakiessani.
Ja postia olikin tullut. Sanomalehti, kuten normaalistikin, vesilasku - normaalia sekin. Mutta kaksi muutakin kirjettä tuli. Molemmat rakkauskirjeitä. Markolta ja Timoteukselta. Valinta olisi ollut helppo, jos olisin tiennyt kummasta pitää. Satuin vain pitämään molemmista...
Söin muroja ja mietin. Timouksella oli isot rahat annettavanaan, ja lisäksi hän oli pomoni, eli töissäkin siitä olisi apua. Marko taas oli mukava, kuten Timoteuskin... 
Syömisen jälkeen puin vaatteet ja hain kurpitsani ulkoa. Olin saanut sen syysmarkkinoilta. Kurpitsalyhty piristäisi mieltä.
Parasta oli kuitenkin bänditreenit! Pidimme ne ainakin joka toinen päivä, aina minun luonani. Vaikka satoi kaatamalla, se ei haitannut - musiikki yhdistäisi meitä! Silti, jopa soittaessani mietin. Marko vai Timoteus?
Hyvä tämäkin :)
VastaaPoistahttp://lc-nokama.blogspot.fi/
Kiitos taas. Itse pidin tästä osasta myös jotenkin - ehkäpä, koska rakensin baarin itse ja se onnistui mielestäni ihan jees.
Poista